Lehdistötiedotteet

21.10.2008 10.00

Venäjän kaupan barometri syksy 2008

Maailmantalouden epävakaus heijastuu myös suomalaisten Venäjän-kauppaan: vienti Venäjälle ja liiketoiminta Venäjällä sekä odotukset viennin ja liiketoiminnan kehittymiselle kääntyivät laskuun. Laskevaa suuntaa näyttävät myös odotukset Venäjän talouden kasvulle. Investointisuunnitelmissa Venäjälle ei kuitenkaan näy jyrkkää laskua; niukka enemmistö vastaajista odottaakin Venäjän-kaupan parantavan yrityksensä tulosta ja reilu 60% aikoo panostaa aikaisempaa enemmän Venäjän markkinoille.

I.    Suora vienti Suomesta Venäjälle, vastaajia 187

A.    Toteutunut tulos, viimeiset 6 kk:

Suora vienti kasvoi paljon tai jonkin verran  43 prosentilla vastanneista. Kevään optimismi ei toteutunut, sillä keväällä 72% odotti vientinsä kasvavan. 43 prosentilla vienti pysyi ennallaan. Kokonaissaldo  on kuitenkin edelleen positiivinen, vaikka se laski kevään 53:sta syksyn 28:aan. Heikkenemistä on tapahtunut sekä teollisuudessa että kaupan alalla, palveluyritysten vienti on pysynyt ennallaan. Parhaiten pärjäsivät suuret yritykset (saldo 43), kun taas keskisuuret yritykset kokivat suurinta takapakkia (saldo 16, laskua 38).

B.    Odotettu tulos, tulevat 6 kk:

Viennin kasvuodotukset ovat maltillistuneet: 7% odottaa vientinsä kasvavan paljon ja 50% jonkin verran.  Kaikki toimialat osoittavat samaa suuntaa, palvelut ovat hieman muita optimistisimpia 8saldo 56). Kuta suurempi yritys, sitä enemmän toivoa: pienten yritysten saldo on 45, suurten 58.

II.    Liiketoiminta Venäjällä, vastaajia 175


A.    Toteutunut tulos, viimeiset 6 kk:

Myös suomalaisyritysten liiketoiminta Venäjällä osoittaa alaspäin: 60% raportoi kasvua. Kevään odotukset eivät ihan täyttyneet täälläkään, sillä keväällä 82% odotti liiketoiminnan kasvavan. Toimialoista kaupalla oli suurin hajauma, 62% kasvatti liiketoimintaansa ja 10 prosentilla se supistui. Jälleen suuret yritykset raportoivat parasta kasvua (saldo 61).

B.    Odotettu tulos, tulevat 6 kk:

Kasvuodotukset heikentyivät jonkin verran kevään mittauskierroksesta: yli 73% vastaajista aikoo kasvaa, kun keväällä luku oli 82% . Teollisuuden odotukset ovat maltillisimmat (saldo 62), kun taas palvelualoilla odotukset ovat suuremmat (saldo 76). Keskisuuret (saldo 78) ja suuret (saldo 76) yritykset ovat optimistisia, pienet yritykset näkevät tulevaisuuden tummemmissa väreissä (saldo 54).

III    Venäjän talouden kehitys, vastaajia 301


Venäjän talouden kehitysodotus on alimmillaan viiteen vuoteen. Vahvaa kasvua odottaa vain 10% vastaajista, jonkinmoista kasvua 58%. Saldo on heikentynyt kevään 90:stä syksyn 61:een. 7% odottaa Venäjän talouden supistuvan jonkin verran.

IV    Suurimmat ongelmat, vastaajia 301


Viennissä suurin ongelma on edelleenkin tullaus, joka haittaa myös Venäjällä liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä tuontitullauksen muodossa. Venäjällä tapahtuvan liiketoiminnan suurin haaste on sopivan henkilökunnan löytäminen.

V    Investoinnit Venäjälle, vastaajia 301


A.    Toteutuneet uus- ja lisäinvestoinnit, vastaajia 303

32% vastaajista on tehnyt uus- ja/tai lisäinvestointeja Venäjälle, enimmäkseen tytäryhtiöihin.

B.    Aiotut uus- ja lisäinvestoinnit

35% aikoo investoida vastaisuudessakin, mikä on vain 4% vähemmän kuin keväällä. Maailman finanssikriisi ei näyttäisi siis ainakaan vielä vaikuttaneen merkittävästi yritysten investointihalukkuuteen.

VI    Venäjän rooli yrityksissä, vastaajia 301


A.    Venäjän toimintojen kannattavuus yrityksen tuloksentekijänä

11% vastaajista kertoo, että Venäjä merkitsee paljon heidän tuloksessaan, 41 prosentilla Venäjä-toiminnot parantavat tulosta jonkin verran. 41% toimii Venäjän-kaupassa ilman että sillä olisi vaikutusta suuntaan tai toiseen, ja 7 prosentilla Venäjä-toiminnot ovat haitaksi. Kokonaisuutena ottaen Venäjällä on suurin merkitys teollisuudelle sekä keskisuurille yrityksille.

B.    Panostukset Venäjän markkinoihin

24% vastaajista aikoo panostaa seuraavien 6 kuukauden aikana paljon lisää Venäjän markkinoihin, 41% jonkin verran lisää. Enemmistö vastaajista investoi siis Venäjän-markkinoihin tavalla tai toisella odottaen näin Venäjän tuovan helpotusta talouteen. Teollisuus ja suuret yritykset aikovat satsata eniten.

Liitteessä tulokset on esitetty graafisessa muodossa, josta käyvät ilmi kaikki saldoluvut.

Lisätietoja
Toimitusjohtaja Mirja Tiri, puh. 040-5555639

_____________

Saldoluku: jos saldoluku on 0, on kasvun ja supistumisen yrityksiä yhtä paljon. Positiivinen luku ilmaisee kasvavien yritysten määrällistä ylivoimaa supistuvien yritysten määrään nähden.

_____________

Tutkimuksen taustatietoja:

  • Barometri-tutkimus suoritettiin Suomessa syyskuussa 2008.
  • Tutkimuksen suoritti Taloustutkimus Oy
  • Kyselyyn vastasi 301 yritysedustajaa
  • 92% vastaajista edusti päällikkö- ja johtajatasoa, toimihenkilöitä oli 4%, muita 4%.
  • Vastaajien toimialoista 50% oli teollisuuden, 35% palvelu-, suunnittelu-  ja logistiikka-alojen ja 15% kaupan alan edustajia.
  • Vastaajista yrityskoon mukaan 22% oli mikroyrityksiä, 31% pieniä, 26% keskisuuria ja 21% suuria.


Palaa otsikoihin



Kirjaudu jäsensivustolle



Muista minut


Tule jäseneksi