Vienninedistämismatka Nižny Novgorodiin

23. - 26.4.2012

Perustiedot
Kuvaus

VETOA VIENTIIN – VAUHTIA LIIKETOIMINTAAN!

OTA SUUNNAKSI NIŽNY NOVGOROD   

Monipuolinen ja vahvasti kehittyvä teollisuus, IT- ja teknologiaosaaminen, laaja kuluttajapotentiaali, ulkomaiset investointihankkeet ja voimakas kasvu rakennusalalla tekevät Nižny Novgorodin alueesta kiinnostavan mahdollisuuden suomalaisille yrityksille.

Lähde kanssamme  paikan päälle katsastamaan millaisia mahdollisuuksia Nižny Novgorodissa olisi  juuri teidän yrityksellenne!kuna NN12
Kaupunki valmistautuu vuoden 2018 jalkapallon MM-kisoihin, joiden yksi vahvoista isäntäkaupunkiehdokkaista Nižny Novgorod on!

Kisat vauhdittavat lähitulevaisuudessa infrastruktuurin kehittämistä, liikenneyhteyksien sekä matkailu- ja urheilukohteiden suunnittelua ja rakentamista alueella.

Suomalaiselle osaamiselle on Nižny Novgorodissa nyt kysyntää erityisesti seuraavilla aloilla:

-    kaupunkisuunnittelu, infrarakentaminen    ympäristöteknologia, erityisesti jätehuolto
-    logistiikka ja jakelu
-    IT- yhteistyö
-    päivittäistavaroiden valmistus, mm. elintarvikkeet
-    petrokemian ja kemian teollisuus
-    koneenrakennus

Yritysohjelmaan sisältyy:
  • osallistuvan yrityksen tarpeiden huolellinen alkukartoitus
  • B2B-tapahtuma: tapaamiset kartoituksen perusteella valittujen paikallisten yritysten kanssa
  • yritysvierailut Nižny Novgorodissa osallistujien toiveiden mukaisesti
  • teemakohtaisia tapaamisia, esim. aiheeseen Jalkapallon MM-kisat 2018 liittyen
  • paikalliskuljetukset yritysohjelman mukaisesti
  • ohjelmaan merkityt ruokailut
  • tulkkaus ryhmän yhteisissä tilaisuuksissa
  • SVKK:n projektipäällikön palvelut koko matkan ajan
Matkapakettiin sisältyy:
  • edestakaiset lennot Helsinki -  Moskova - Nižny Novgorod - Moskova - Helsinki
  • majoitus yhden hengen huoneissa
Hinnat:
  • Yritysohjelma: 1200 € + alv/ yrityksen ensimmäiseltä osallistujalta ja  700 € + alv saman yrityksen toiselta osallistujalta.
  • Matkapaketti: 1100 € + alv/ osallistuja (lennot lähtien Helsingistä) ja 750 € + alv/osallistuja (lennot lähtien Moskovasta)

LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN

Annika Peitsara annika.peitsara@svkk.fi, puh.  010 439 1162 tai
Evgeny Korobkin evgeniy.korobkin@svkk.ru, puh. +7 903 245 81 65.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 21.3.2012.

ALUEYHTEISTYÖRYHMÄ

Kuten aina Venäjällä, niin myöskin Nižny  Novgorodissa, viranomaisyhteyksien merkitys on suuri, erityisesti keskusteltaessa suurista hankkeista. Kynnystä alentamaan ja matkan tarkoitusta tukemaan järjestetään  Nižny  Novgorodissa samaan aikaan Suomen ja  Nižny  Novgorodin alueen välisen yhteistyöryhmän kokous. Kokouksen tarkoituksena on edistää yritysten liiketoimintaa ja vahvistaa yhteyksiä viranomaisiin. Suomen puolen puheenjohtajana toimii kokouksessa työ- ja elinkeinoministeriön yritysten kansainvälistyminen ja vienti -ryhmän päällikkö Severi Keinälä. Kokouksessa on suomi-venäjä tulkkaus.

Kaikki yritykset ovat tervetulleita yhteistyöryhmän kokoukseen ilman erillistä maksua!

Lataa pdf-tiedosto tästä.


Kyllä kiitos, haluan lisätietoa SVKK:n järjestämistä matkoista ja hankkeista:


Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

Nimi *
Yritys *
Sähköposti *


Kirjaudu jäsensivustolle



Muista minut


Tule jäseneksi

Vuoden 2012 matkat ja hankkeet


matkat 2012
Lataa esite

Lisätietoja ja varaukset

Lisätietoja kaikista matkoistamme antaa Annika Peitsara. Häneltä voit myös varata matkan.

Puh. 010 439 1162 tai
annika.peitsara@svkk.fi