Venäjän federaation alueellinen jako


Venäjän federaatio koostuu 1.3.2008 alkaen 83 federaation subjektista. Ne ovat syntyneet historiallisesti eri tavoin, ja siitä johtuvat myös niiden erilaiset hallinnolliset nimet. Niiden asema suhteessa maan keskushallintoon on kaikilla sama. Federaatioon kuuluu 46 aluetta (oblast), 21 tasavaltaa, neljä autonomista piirikuntaa (avtonomnyi okrug), yhdeksän aluepiiriä (krai), yksi autonominen alue sekä Moskovan ja Pietarin kaupungit. Yhteisnimenä niistä käytetään suomeksi sanaa ”alue”, ”subjekti”, ”maakunta” tai ”lääni”. Niiden asema ei kuitenkaan vastaa suomalaisen maakunnan tai läänin asemaa ja hallintoa.

Edellä mainittujen 83 alueen lisäksi maa jaettiin vuonna 2000 seitsemään federaatiopiiriin. Vuonna 2010 federaatiopiirien määrä nousi kahdeksaan, kun Eteläinen federaatiopiiri jaettiin kahtia Eteläiseksi ja Pohjois-Kaukasuksen federaatiopiiriksi. Muun muassa maan oikeuslaitos, tulli ja sotilaspiirit toimivat näiden kahdeksan hallintopiirin mukaan. Hallintopiirien johdossa on suoraan presidentin alaisuudessa toimiva edustaja, joka on myös presidentin nimittämä.

Alla olevien linkkien kautta löydät Venäjän federaation federaatiopiireihin ja edelleen subjekteihin liittyviä linkkejä. Lisätietoa Venäjän alueista saa muun muassa hyödyntämällä SVKK:n tapahtumia, markkinatutkimuksia ja asiantuntijapalveluja.

VS/25.2.2011

Kirjaudu jäsensivustolle



Muista minut


Tule jäseneksi