Skip to Content
Talous ja kuluttajat Patrik Saarto
Avoin 3827

BOFIT: Venäjän monokaupunkien tukitoimien vaikutuksia mahdoton arvioida

Monokaupungeille osoitetun taloudellisen tuen vaikutusten arviointi vesittyy epäyhtenäiseen seurantaan.

Venäjän monokaupunkien saamien tukien vaikutuksesta on vaikea saada selkää kuvaa, sillä seurantatilastoja tekevien virastojen toiminta ei ole yhtenäistä. Lisäksi osa tiedoista on kaupunginmuodostajayritysten kannalta luottamuksellisia.

Asiasta tiedottaa Suomen pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit.

– Toiminnassa on federaatiotason osapuolina mukana mm. 12 ministeriötä ja 9 lainarahoittajaa (esim. 4 suurta valtionpankkia). Seurantatilastointia hoitaa 4 federaation viranomaista, sitä ei ole yhtenäistetty, ja eräistä oleellisista seurantaindikaattoreista päätettiin vasta tämän vuoden alkukuukausina, Bofit kirjoittaa.

Bofitin mukaan Venäjän valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut, ettei tukitoimien tuloksellisuutta voi näin ollen arvioida.

Monokaupunkeja yli 300

Bofit kertoo, että vuosina 2010-2016 varojensiirrot monokaupungeille olivat 0,6 % Venäjän julkisen talouden menoista. Kolmannes siirroista meni kahdeksalle suurimmalle kaupungille.

Yhteensä monokaupunkeja on Venäjällä 319 ja niitä löytyy yhteensä 61 hallintoalueelta. Monokaupungiksi määritellään yli 3000 asukkaan kaupungit, joissa yhden teollisuusyrityksen henkilöstömäärä on kattanut viitenä vuotena ennen määritystä yli 20 prosenttia asukkaista.

Venäjän monokaupungeissa asuu yli 13 miljoonaa henkilöä.

Back top top