Skip to Content
Raportit ja katsaukset Inga Kairo
Avoin 918

Venäjä on laskenut tuontitullejaan WTO-jäsenyyden myötä, mutta rajoittanut tuontia muilla toimilla

Venäjä sitoutui mm. avaamaan useita palvelutoimialoja laajemmin ulkomaisille yrityksille sekä rajoittamaan maatalous- ja teollisuustukiaan.

Venäjä liittyi WTO:n jäseneksi vuosien neuvottelujen jälkeen elokuussa 2012. Venäjä ei halunnut jäädä globaalin järjestön ulkopuolelle, vaikka jäsenyyden edellyttämä ulkomaankaupan vapauttaminen nähtiinkin pitkälti uhkana kotimaiselle tuotannolle. Jäsenyytensä ensimmäisten viiden vuoden aikana Venäjä on kyllä pääpiirteissään pitänyt kiinni sitoumuksistaan, mutta etenkin herkimpinä pidetyillä aloilla käyttöön on otettu muita kauppaa hankaloittavia toimia, kerrotaan BOFITin katsauksessa.

Pian jäsenyyden jälkeen Venäjällä mm. otettiin käyttöön vain kotimaisille valmistajille hyvitettävät autojen kierrätysmaksut ja sianlihan tuontia rajoitettiin eläin- ja kasvinterveysmääräysten perusteella. Kierrätysmaksut ovat yhä WTO:n tutkinnassa, mutta sianlihan tuontirajoitukset WTO on jo tuominnut sääntöjensä vastaisiksi. Tällä hetkellä elintarviketuontia Venäjälle tosin rajoittavat lähinnä Venäjän vastapakotteet.

Venäjällä on otettu käyttöön myös lukuisia tuontia rajoittavia ja kotimaisia tuottajia suosivia toimia julkisen sektorin ja valtionyritysten hankinnoissa. Venäjä ei ole mukana WTO:n julkisia hankintoja koskevassa sopimuksessa, vaan on sitoutunut vasta neuvottelemaan siitä.

Jäsenyyssopimuksessaan Venäjä sitoutui laskemaan tuontitulliensa keskimääräisen tason asteittain 10 prosentista alle 8 prosenttiin. Pääosa jäljellä olevista tullien alennuksista tulee voimaan syyskuun alussa. Lisäksi Venäjä sitoutui mm. avaamaan useita palvelutoimialoja laajemmin ulkomaisille yrityksille sekä rajoittamaan maatalous- ja teollisuustukiaan.

WTO:n puitteissa on toistaiseksi tehty 7 Venäjään kohdistuvaa valitusta ja Venäjä itse on tehnyt 6 valitusta.

Keskustelua aiheesta

Back top top