Skip to Content

Venäjän-kaupan barometri, syksy 2019: Venäjän-kaupan näkymät parantuneet heikentyvästä taloustilanteesta huolimatta

Venäjän-kaupan barometrin tuoreen tuloksen mukaan vastaajayritysten vienti Venäjälle ja liiketoiminta Venäjällä ovat kohentuneet viime kevään mittauksesta, kun taas tuonti on supistunut. Näkymät liiketoiminnassa Venäjällä, viennissä ja tuonnissa ovat positiivisemmat kuin keväällä. Yhä useampi yritys on investoinut tai aikoo investoida Venäjälle. Arviot Venäjän talouden kehityksestä ovat kahtalaisia – sekä talouden kasvuun että sen supistumiseen uskoo useampi vastaaja kuin kevään mittauksessa.

Venäjän-kaupan barometri, kevät 2019: Laskeva trendi jatkuu, mutta uudet alat avaavat mielenkiintoisia näkymiä

Venäjän-kaupan tuorein barometritulos osoittaa kaupan ja talouden kasvunäkymien heikkenevän edelleen. Yhä useampi vastaajista odottaa tilanteen pysyvän nykyisellä tasolla. Venäjän talous kasvoi Rosstatin mukaan viime vuonna 2,3 prosenttia ja asiantuntijat ennustavat lähivuosille hidastuvaa noin 1,5 prosentin kasvua. Barometrin vastaajista yli puolet arvioi talouden kehittyvän tasaisesti, kasvua ennakoivien määrä on laskenut kolmanneksesta viidennekseen. Talouden supistumista odottaa alle...

Venäjän-kaupan barometri, syksy 2018: Venäjän-kaupan vaikeuskertoimet ovat kasvaneet ja yritykset ovat odottavalla kannalla

”Haastava tilanne, ei vetäydytä, seurataan tarkasti,” yksi tutkimukseen vastanneista kommentoi Venäjän-kauppaa syksyn barometritutkimuksessa. Venäjän-kaupan barometritutkimuksen keskeisimpinä tuloksina selviää, että odotukset Venäjän talouden kehityksestä ovat heikentyneet, mutta edelleen lähes puolet arvioi tilanteen pysyvän ennallaan. Vienti Venäjälle on kasvanut 28 % yrityksistä, kun sama luku viime keväänä oli 34. Tuonti Venäjältä sen sijaan on pysynyt viime kevään...

Tapahtumaraportit

Kevättä ilmassa – Venäjän-kaupan barometrin luotto omaan tekemiseen näkyi ja kuului myös julkaisutilaisuudessa

Venäjän-kaupan kevään 2018 barometri kertoo, että vaikka usko Venäjän talouden kasvuun horjuu, on yrittäjien luotto oman Venäjän-kaupan kasvuun entistä vahvempaa. Tuore Venäjän-kaupan barometri julkaistiin Etelärannassa tiistaiaamuna 8. toukokuuta kirkkaan kevätauringon noustua taivaalle. Sää ilmensi barometrin tuloksia erinomaisesti – takana on talvikausi eikä kesä ole välttämättä tänäkään vuonna helteinen, mutta lisääntyvää valoa ja aurinkoa on joka...

Back top top