Skip to Content
Laki ja tulli Taneli Dobrowolski
Avoin 5632

BOFIT: Miljoonille venäläisille MIR-maksukortti lakimuutoksen myötä

Lakia aletaan soveltaa kokonaisuudessaan ensi vuoden heinäkuusta alkaen.

Presidentti Putinin alkuviikosta allekirjoittaman muutoksen mukaan muun muassa budjettivaroista maksetut palkat ja eläkkeet voidaan jatkossa maksaa vain sellaiselle tilille, johon liittyy MIR-maksukortti (tai ei maksukorttia lainkaan). Asiasta uutisoi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos viikkokatsauksessaan.

Lakia aletaan soveltaa kokonaisuudessaan ensi vuoden heinäkuusta alkaen, mutta eläkkeissä siirtymäaika on pidempi.

MIR-korttia täytyy lain mukaan jatkossa pystyä käyttämään muun muassa kaikkien luottolaitosten pankkiautomaateissa ja maksuvälineenä kaikissa liikkeissä, joiden liikevaihto on vähintään 40 miljoonaa ruplaa, eli noin 650 000 euroa.

Hanke kansallisesta maksujärjestelmästä ja siihen liittyvästä maksukortista sai uutta vauhtia keväällä 2014 eräille venäläispankeille asetetuista pakotteista. Ensimmäiset MIR-kortit otettiin käyttöön jo vuoden 2015 lopussa.

Kansallista maksujärjestelmää ja MIR-korttia hallinnoiva yhtiö on Venäjän keskuspankin omistuksessa ja sen enemmistöomistus on määritelty laissa. MIR-kortteja myöntää runsaat 70 venäläispankkia ja kortteja on myönnetty yhteensä yli viisi miljoonaa.

MIR-kortin kansainvälinen käyttö on toistaiseksi varsin rajallista, sillä yhteiskortteja ulkomaalaisten korttiyhtiöiden kanssa on vasta vähän (Maestro, JCB). MIR ilmoittaa päässeensä jo sopimukseen myös AmericanExpressin ja UnionPayn kanssa, kun taas esimerkiksi Visan ja Mastercardin kanssa neuvotteluja käydään edelleen.

Back top top