Skip to Content
Venäjän alueet Patrik Saarto
Avoin 665
Kaluga - teollisuuskaupunki Moskovan kyljessä

Gostiny dvor Kalugassa. Kuva: Shutterstock.

Kaluga - teollisuuskaupunki Moskovan kyljessä

Kalugan alue tunnetaan esimerkiksi autoteollisuudestaan.

Kalugan alue

Kalugan alueen lippu.

Autoja, terästä, tietotekniikkaa ja klustereittain muita aloja – Kalugan alueella hihat todella heiluvat. Alueella on perustettu viidessätoista vuodessa yli sata yritystä.

Kalugan alueen tullin mukaan Suomesta vietiin Kalugan alueelle tammi-marraskuussa 2019 yhteensä 24 miljoonalla dollarilla ja tuotiin Suomeen 18 miljoonalla dollarilla.

Alueen ulkomaankauppa on pääosin tuontipainotteista, kärkipaikkaa pitävät Saksa ja Kiina. Tuonnista kolme neljännestä tulee autoteollisuudesta, kaksi muuta tärkeää alaa ovat terästeollisuus ja kemianteollisuus. Alueelta viedään autojen lisäksi teräs- ja mineraalituotteita.

Mitä muuta Kalugan alueesta tiedetään?

Talous ja teollisuus

Kalugan alueen talous oli vuonna 2017 kooltaan 417,1 miljardia ruplaa. Venäjän alueiden välisessä vertailussa Kaluga oli sijalla 45, aivan Kaliningradin perässä. Kalugan alueella asukasluku on noin miljoona, joista vajaa 340 000 asuu Kalugan kaupungissa.

Kalugan alueella on 11 eri alan klusteria. Kansainvälisistä konserneista alueella toimii muun muassa Volkswagen, Volvo, Continental, Fuyao Glass, PSA ja Mitsubishi. Suomalaisista yrityksistä esimerkiksi Kiillolla on alueella tuotantoa.

Kalugan alue houkuttelee yrityksiä 12 teollisuuspuistolla ja erityistalousalueella.

Yrityksiä

Autoteollisuus

  • Volvo
  • Volkswagen
  • PSA
  • Mitsubishi

Terästeollisuus

  • NLMK
  • OOO Agrisovgaz
  • OOO Severstal-Gonvarri-Kaluga

Logistiikka

  • Freight Village Rosva
  • Freight Village Vorsino

Lääketeollisuus

ICT

Maatalous ja elintarvikkeet

  • AO Itera
  • AO Agroimpeks Trade
  • OOO Staromihailovski RPK
  • OOO EkoNiva Kaluga

Rakentaminen

  • ZAO Triada-Impex
  • OOO Omya Ural
  • OOO ICM Glass
  • OOO Laminam Rus

Komposiitit

Liikenneyhteydet

Kalugan alue sijaitsee Moskovasta lounaaseen, matkaa pääkaupungista Kalugan kaupunkiin on 188 kilometriä. Alueen halki kulkee kaksi merkittävää valtatietä – A130 Moskova-Roslavl ja M-3 Moskova-Kiova sekä rautatie. Alueella virtaa Oka-joki.

Lähteet: Venäjän tulli, Rosstat, investkaluga.com

Lähde tutustumaan Kalugan alueen mahdollisuuksiin 18. helmikuuta:

Business forum of Finnish companies in Kaluga

Tutustu myös jäteuudistukseen alueella:

Kalugan alue

Keskustelua aiheesta

Back top top