Skip to Content
Matkailu ja palvelut Patrik Saarto
Avoin 107
Kotimainen kysyntä kannattelee Venäjän palvelusektorin näkymiä

Kuva: Nathan Dumlao/Unsplash.

Kotimainen kysyntä kannattelee Venäjän palvelusektorin näkymiä

Palveluiden ostopäällikköindeksi jatkaa positiivisen puolella.

Venäjän palvelusektorin ostopäällikköindeksi oli elokuussa 58,2 pistettä, käy ilmi IHS Markitin tilastoista. Indeksi laski hieman heinäkuusta, jolloin pisteluku oli 58,5, mutta kertoo edelleen optimistisista kasvunäkymistä sektorilla.

Palvelusektori otti koronakriisin iskun vastaan ennen teollisuutta ja näkymät ovat myös alkaneet elpyä teollisuutta aiemmin. Teollisuuden tavoin toisen neljänneksen karanteenikuopasta elpynyt kysyntä rajoittuu kuitenkin yhä kotimaahan. Palvelusektorin työpaikat ovat lähteneet kasvuun viiden kuukauden laskukauden jälkeen.

Ostopäällikköindeksi

Kustannuspuolella palvelusektorilla on niin ikään samat haasteet kuin teollisuudessa. Kustannukset ovat kohonneet esimerkiksi polttoaineiden saralla. Kohonneita kustannuksia ei ole voitu siirtää hintoihin kuin osittain.

– Venäläiset palveluntuottajat kohtasivat edelleen taloudellisen aktiivisuuden ja uusien tilausten jyrkkää nousua elokuussa. Taustalla on suurelta osin vahva kotimainen kysyntä, IHS Markitin ekonomisti Siân Jones sanoo tiedotteessa.

Ostopäällikköindeksi

Lue myös:

Teollisuuden ostopäällikköindeksi kääntyi kasvuodotusten puolelle Venäjällä

Talouskehitysministeriö pehmensi talousennusteitaan – investoinnit vähenevätkin vain puolet arvioidusta

Keskustelua aiheesta

Back top top