Skip to Content
Lainsäädäntö ja tulliasiat Taneli Dobrowolski
Avoin 1731

Venäjällä suunnitellaan ulkomaisten verkkokauppojen verottamista

Päätöstä siitä, koska menettely alkaa, ei ole vielä tehty.

Venäjän viranomaisten suunnitelmissa on, että ulkomaiset verkkokaupat velvoitetaan suorittamaan verorekisteröityminen Venäjällä ja maksamaan Venäjään liittyvän toimintansa arvonlisäveron ja tullit Venäjälle.

Presidentti Putin vaati jo 31.12.2016 hallitusta harkitsemaan alv:n ja tullien kantamista ulkomaisten online-kauppojen toiminnasta Venäjällä. Päätöstä siitä, koska menettely alkaa, ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Venäjän talouskehitysministeriön varaministeri Oleg Fomitshev kommentoi asiaa viime viikolla pidetyssä Gaidar Forumissa Moskovassa.

— Keskustelu tästä asiasta on käyty loppuun ja yrityksille on tarjolla eri tapoja etabloitua Venäjälle, muun muassa rekisteröityminen. Monet ovat sen jo tehneetkin, Fomitshev sanoi.

Jo viime vuoden heinäkuussa Venäjän veroviranomainen antoi signaalia yllä mainitun verojärjestelmän luomisesta. Finanssiministeriö on ehdottanut alustavasti, että laki veromuutoksineen tulisi kuitenkin voimaan vasta vuoden 2018 alusta.

Asiasta käydystä keskustelusta voitaneen päätellä se, ulkomaiset online-kaupat ovat Venäjän toimintojensa osalta tulossa välillisen verotuksen piiriin, eikä mitään takeita ole siitä, etteivätkö ulkomaisten online-kauppojen rekisteröintivaatimukset ja veromuutokset voisi tulla voimaan jo tämän vuoden aikana. SVKK seuraa tilannetta ja informoi jäsenistöä mahdollisista muutoksista.

Keskustelua aiheesta

Back top top