Skip to Content
Ulkomaankauppa ja liiketoiminta Taneli Dobrowolski
Avoin 4247

Vienti Venäjälle jatkoi kasvuaan maaliskuussa

Suomen vienti Venäjälle on jatkunut kasvujohtoisena koko alkuvuoden ajan.

Suomen Tullin julkaisemat ulkomaankaupan maaliskuun ennakkotilastot tarjosivat taas mukavaa luettavaa. Tilastotietojen mukaan Suomen vienti kasvoi maaliskuussa selvästi lähes kaikkiin tärkeimpiin kauppakumppanimaihin.

Suomen tavaraviennin arvo oli maaliskuussa 5,2 miljardia euroa, eli 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Viimeksi kuukausittaisen viennin yhteenlaskettu arvo ylitti viisi miljardia euroa lokakuussa 2014.

Tuonti oli viennin tavoin arvoltaan 5,2 miljardia euroa maaliskuussa ja nousi kymmenen prosenttia vuoden takaisesta.

Tärkeimmistä vientimaista ainoastaan vienti Saksaan oli maaliskuussa laskussa. Vienti Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Venäjälle ja Alankomaihin kasvoi selvästi. Myös Venäjän-tuonti suureni maaliskuussa reippaasti.

Suomen vienti Venäjälle on jatkunut kasvujohtoisena koko alkuvuoden ajan. Tammikuussa vienti kasvoi lähes 50 prosenttia ja helmikuussa 26 prosenttia. Maaliskuun osalta lopulliset tilastot julkaistaan toukokuun lopulla.

Keskustelua aiheesta

Back top top