Skip to Content
SVKK Club

Absurdissa julkisuudessa pärjää raivorehellisyydellä

Maine, brändi ja absurdi julkisuus. Tätä otsikkoa Suomalais-Venäläinen kauppakamari lähti purkamaan keskiviikon SVKK Clubissa. Kuinka rakentaa hyvä brändi ja pitää yllä hyvää mainetta, kun aikamme viraali julkisuus saa välillä absurdejakin piirteitä?

Julkisuuskulttuurissamme tunne on aina vahvempi kuin järki, hahmotteli viestintätoimisto Ground Communicationsin toimitusjohtaja Anna Sorainen.

Sorainen opastaa työkseen organisaatioiden johtoa ja asiantuntijoita rakentamaan ja hallitsemaan mainetta. Usein kyse on kriisiviestinnästä, josta putkahtelee uusia esimerkkejä julkisuuteen lähes päivittäin. Jossain on aina käynnissä jokin kohu.

Soraisen mukaan olemme osa erikoista julkisuus- ja kulttuurimaisemaa ja julkista elämää, halusimme tai emme. Tämän unohtaminen antaa kilpailuetua muille. Kyse ei ole pelkästään mediasta, sillä internet on armoton – hakutuloksiin lävähtävät uutisten lisäksi kaikki muutkin maininnat saiteilla, foorumeilla ja somessa.

Moni vakavankin imagon organisaatio vaihtaa nykyään viestinnässään huumoriin. Se on kevyttä ja raikasta, mutta myös hyvin tarkkaa puuhaa.

– Jos ottaa uskaliaita askelia hyvin erottuvan ja visuaalisen, viihteellisen ja humoristisen viestinnän suuntaan, niin silloin faktojen täytyy ehdottomasti olla kohdallaan. Yksikin kompastus viihteellisellä puolella vie uskottavuutta faktapuolelta ja kyseenalaistaa luottamuksen ja maineen saman tien, Sorainen sanoi.

Kriisien ehkäisyssä Sorainen puhuu raivorehellisyydestä omaa organisaatiota kohtaan. Oman toiminnan kaikki mahdolliset puolet on analysoitava ja reagoitava heikkoihin signaaleihin ajoissa.

– Väitän, että suurin osa kriisitilanteista olisi ehkäistävissä, jos tätä rehellisyyttä löytyisi, Sorainen painotti.

Kohuistakin voi silti selvitä kolhuitta, jopa entistä eheämpänä. Hyvin hoidettu kohu voi parantaa organisaation mainetta – vaikkapa huumorin kautta, mikäli tilanne sen sallii.

Sorainen on kirjoittanut kriisiviestinnästä kirjan.

Seikkailu idässä

Entä mitä saadaan, kun yhdistetään urheilu, julkisuuden henkilöt ja Venäjä? Tämä oli asetelma, jossa helsinkiläinen jääkiekkoseura Jokerit siirtyi syksyllä 2014 kiekkoilemaan KHL-liigaan – ensimmäisenä suomalaisseurana kansainväliseen sarjaan.

Jokereiden toimitusjohtajan Jukka Kohosen mukaan matkan varrella seuralle on niin naureskeltu epäuskoisesti kuin soviteltu ylle yltiöpatrioottista sankarinviittaa. Urheilussa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse leikistä ja itään lähdettiin ilon kautta – tuomaan lisää viihdettä urheiluun.

Ala sallii myös reippaan otteen brändin rakentamisessa.

– Voidaan vähän leikitellä, mikä tekee tämän absurdiuden vähän kiinnostavammaksi kuin monella muulla toimialalla, Kohonen kuvaili keskiviikkona.

Ja kun on lätkästä kyse, julkisuuden taklauksiin vastataan taklauksella. Jos seuran logoa väännetään pilakuviin, asiaan puututaan. Joku saattaa ihmetellä, mutta kannattajat kiittävät. Rehellisyys nousee tässäkin esiin.

– Tämä on yksi maineenhallinnan juttu, että jos jättää sen tontin puolustamatta, niin se on vähän niin kuin tavaramerkin jättäisi ajelehtimaan, Kohonen muistutti.

Gagarin Cupia ei ole vielä Ilmalaan kannettu, mutta Jokereista on tullut yksi KHL:n menestyneimmistä brändeistä ja muun muassa Kiinan suosituin jääkiekkojoukkue.

Oheisella videolla Kohonen kertoo, mitä KHL:ssä pelaaminen on tuonut Jokereiden maineenhallintaan.

 

Back top top