Skip to Content
SVKK Club

Puheenjohtajan pöytä: Tuleeko Venäjästä dinosaurus, kilpikonna vai amurintiikeri?

Jotkut kutsuvat Venäjää vaikeasti ennustettavaksi, toiset ennalta arvattavaksi. Ennustaminen on mahdotonta, mutta realiteetit voidaan tuntea ja skenaarioita piirtää. Mitä näkyy Venäjän tulevaisuudessa, siellä jossakin koronausvan toisella puolen?

Venäjän haasteet ovat koronan jälkeenkin yhä samat – talous on yksipuolinen, instituutiot heikkoja ja monilla areenoilla kärsitään luottamuspulasta, niin Venäjän sisällä kuin kansainvälisesti, uskoo Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Salonen. Salonen esiintyi Kamarin tapahtumasyksyn käynnistäneessä Puheenjohtajan pöytä -tilaisuudessa.

– Venäjä on kuin auto, jolla on iso moottori konepellin alla, mutta siitä ei ole otettu läheskään kaikkia tehoja ulos, Salonen vertaa.

Yksi keino tehostaa venäläistä taloutta olisi luottamuksen lisääminen. Oikeusvaltion vahvistaminen johdonmukaisella ja riippumattomaksi koetulla oikeuslaitoksella lisäisi luottamusta Venäjän sisällä. PK-yritysten olisi hyvä uskaltaa kasvaa ilman huolia liiasta huomiosta. Kansainvälisesti Venäjän markkina-arvoon liittyy epäluulosta kumpuava riskilisä, joka tulee Venäjälle varsin kalliiksi.

Salonen siteeraa East Office of Finnish Industriesin analyytikon Sinikka Parviaisen kolmen skenaarion mallia Venäjän mahdollisesta kehityksestä. Kielteisimmässä skenaariossa Venäjä olisi tulevaisuudessa sulkeutunut ja autoritaarinen dinosaurus, joka lajinsa viimeisenä pitää kiinni fossiilisista raaka-aineista ilmastonmuutoksesta välittämättä.

Parhaimmassa skenaariossa Venäjä sopeutuisi muutokseen euraasialaisessa elinympäristössään ja kehittyisi vahvaksi amurintiikeriksi, jolla talouden rakenne on monipuolistunut ja demokratia vahvistunut. Näiden väliin jäävässä skenaariossa Venäjästä tulee kilpikonna, joka kestää iskuja kuorensa suojassa vaihtamatta suuntaa kovinkaan nopeasti.

– Kilpikonna ehkä kuvaa tilannetta, jossa ollaan nyt. Mikään ei kuitenkaan pysy paikallaan, joten kysymys on, tuleeko koronakriisi nopeuttamaan muutosta vai ei. Monet uskovat syvän kriisin voimistavan olemassa olevia tendenssejä, Salonen pohtii.

Sama vene, samat tyrskyt

Venäjän taloutta arvioitaessa on hyvä muistaa, että vallitsevassa koronakriisissä Venäjä on kohdannut samat tyrskyt kuin muutkin maat. Toistaiseksi pahimmat kriisiskenaariot eivät ole toteutuneet, eivät globaalisti eivätkä Venäjällä, sanoo tilaisuudessa alustanut BOFIT:in vanhempi neuvonantaja Laura Solanko.

– Niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa alkuvuoden taloussukelluksen taustalla on etenkin yksityisen kulutuksen supistuminen. Talous on alkanut elpyä ripeästi, mutta epävarmuus on yhä läsnä. Keskeinen kysymys on, kuinka nopeaa elpyminen on ja missä ollaan puolen vuoden kuluttua, Solanko hahmottelee.

Koronakriisin voima on ennennäkemätön. IMF:n ennusteen mukaan maailmantalous supistuu tänä vuonna kolme prosenttia, kun maailmaa viimeksi ravistelleessa finanssikriisissä talous supistui 0,1 prosenttia. Kehittyneissä maissa supistuminen on jopa kuusi prosenttia.

Venäjällä talous supistui alkuvuonna neljä prosenttia. Elpymiseen tulee Solangon mukaan vaikuttamaan kolme asiaa, joista ensimmäinen on tietysti koronatilanteen kehittyminen. Edelleen Venäjän taloudelle merkittävässä roolissa on öljyn hinta, joka on kesän myötä palannut budjetin kannalta jo varsin siedettävälle tasolle. Kolmas asia on kulutuskehitys, joka riippuu siitä, putoavatko tulot pysyvästi, säästetäänkö enemmän ja puhaltaako kotitalouksien lainakannan kasvu tuulta kulutuksen purjeisiin.

– Mihin tästä eteenpäin – iso kysymys liittyy muun muassa siihen, kuinka moni yritys selviää tästä vuodesta pystyssä. Siinä te olette parempia asiantuntijoita, Solanko viittasi yritysten edustajista koostuvaan yleisöön.

Eri arvioiden mukaan Venäjän talous supistuu tänä vuonna 4-8 prosenttia ja kääntyy ensi vuonna muutaman prosentin kasvuun kuopan pohjilta. BOFIT julkaisee päivitetyn ennusteensa 18. syyskuuta.


Puheenjohtajan pöytä oli Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsentapahtuma. Jos yrityksesi ei ole vielä jäsen, tule mukaan verkostoomme nyt – saat loppuvuoden 2020 jäsenedut kaupan päälle!

Tiekartta Venäjän-kauppaan

Keskustelua aiheesta

Back top top