Skip to Content
Vieraskynä

Suomalaisen kulttuurin vieminen Venäjälle on jalkatyötä

Elokuun alussa Moskovassa vietettiin Tove Janssonin syntymäpäiviä. Ulkomaisen kirjallisuuden kirjaston eli Inostrankan kauniille sisäpihalle oli kerääntynyt kolmisenkymmentä lasta vanhempineen kuuntelemaan venäjäksi luettua Taikurin hattu -satua ja tutustumaan rakastettuihin muumihahmoihin. Pari moskovalaisäitiä piti tilaisuudessa spontaanin puheenvuoron, jossa he kertoivat pyrkivänsä arjessa toimimaan muumimamman tavoin. Iltapäivän päätteeksi pieni poika antoi minulle lahjaksi kotona piirtämänsä Suomen lipun.

Teksti Jussi Palmén

”Haastavina aikoina kulttuuridiplomatian merkitys korostuu”. Näin tuttuni kirjoitti minulle, kun olin reilu vuosi sitten pakkaamassa Suomessa tavaroita Moskovaan muuttoa varten. Muistan ajatelleeni, että puuhaa ainakin riittäisi. Olin aiemmin tehnyt töitä Suomen maakuvan eteen Pietarissa ja tottunut siihen, että useimmilla vastaantulijoilla oli omakohtaisia – ja useimmiten myönteisiä – kokemuksia läheisestä rajanaapurista. Moskovassa, puhumattakaan sitä kaukaisemmasta Venäjästä, asia olisi varmasti toisin.

Viimeistään Tove Janssonin synttärijuhlissa ymmärsin olleeni väärässä.

Moskovassa saa toistamiseen ilokseen huomata, miten paljon Suomesta tiedetään. Keskiverto kaduntallaaja osaa nimetä Ville Haapasalon tai Mika Häkkisen, jotka ovat vuodesta toiseen Venäjällä tunnetuimpia suomalaisia. Alvar Aaltoa arvostetaan. Viime kesänä käsittämättömät lähes 7 000 ihmistä näki Moskovassa parin viikon aikana Aallon elämästä kertovan dokumenttielokuvan. Suurin osa yleisöstä oli parikymppisiä aikuisia. Hiljattain istuin ravintolassa Kalugassa, noin 200 kilometriä Moskovasta lounaaseen, kun kaiuttimista pärähti soimaan Villen Valon ääni HIM-yhtyeineen.

Tämä ei tarkoita, että kulttuurivirkamiehenä voisi tyytyväisenä paukutella henkseleitään. Siinä missä venäläiset tuntevat suomalaisen kulttuurin legendoja, Suomi-kuvan päivittämisessä 2020-luvulle riittää vielä työnsarkaa. Kun maaliskuussa suurlähetystömme järjesti suomalaisen elokuvan festivaalit yhdessä Tretjakovin gallerian kanssa, halusimme korostaa, että Suomesta löytyy muitakin elokuvantekijöitä kuin Kaurismäen veljekset, kuten nuoria naisohjaajakykyjä.

Suomi-kuvan päivittämisessä 2020-luvulle riittää vielä työnsarkaa.

Sama koskee muitakin kulttuurin osa-alueita – vaikkapa suomalainen nykymusiikki, arkkitehtuuri, kirjallisuus tai tanssi ovat jääneet suurelle venäläisyleisölle hieman vieraammiksi. Kiinnostusta kyllä löytyy kulttuuria kuluttamaan tottuneen venäläisyleisön piirissä – eikä pelkästään klassisia taiteenaloja kohtaan. Hiljattain löysin itseni luennoimasta venäläisen pikkukaupungin katukulttuurifestivaaleilta, jossa joukko nuoria halusi kuulla, miten Helsingin Pasilaan on syntynyt julkisesti tuettu katutaiteen kaupunginosa.

Pandemian hiljennettyä kansainvälisen matkustamisen harvat ulkomaiset vieraat on toivotettu Venäjällä tervetulleiksi tavallistakin sydämellisemmin. Kun tänä vuonna onnistuimme saamaan suomalaisen valokuvataiteilija Riitta Ikosen paikan päälle Moskovaan näyttelynsä avajaisiin, hän sai rokkitähden vastaanoton.

Suomen ja Venäjän kulttuurisuhteet ovat osa maidemme välistä virallista kanssakäymistä, mutta käytännön tasolla suhteita on edistämässä kymmeniä suurempia ja pienempiä toimijoita, jotka kaikki tekevät arvokasta työtä. Pandemia on väistämättä vaikuttanut yhteydenpidon intensiteettiin, mutta vuosisatojen saatossa syntynyt side kestää väliaikaisen notkahduksen. Uusia avauksia ei kuitenkaan synny pelkkien sähköpostien varassa. Siinä missä kaupantekokin, kulttuurivienti Venäjälle on jalkatyötä ja vaatii kanssakäymistä ihmisten kanssa kasvotusten.

Siinä missä kaupantekokin, kulttuurivienti Venäjälle on jalkatyötä ja vaatii kanssakäymistä ihmisten kanssa kasvotusten.

Suomen Moskovan-suurlähetystön näkökulmasta kaikkein antoisimmat kulttuurihankkeet ovat sellaisia, joissa voimme auttaa suomalaisia ja venäläisiä toimijoita löytämään toisensa. Alkusysäyksen jälkeen yhteistyö voi kasvaa orgaanisesti ja parhaassa tapauksessa kantaa hedelmää vielä vuosien päästä.

Tätä kirjoittaessa olemme valmistelemassa marraskuussa Moskovan nykytaiteen museossa avautuvaa laajaa suomalaisen nykytaiteen näyttelyä. Loppuvuonna ehdimme vielä viettää dokumenttielokuvaviikkoja ja tarjota nuorille suomalaisille ja venäläisille historiantutkijoille mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia yhteisessä seminaarissa. Moskovassa vietetyn vuoden aikana tuttavani sanat kulttuuridiplomatian merkityksestä ovat palanneet useasti mieleen. Mistä tahansa maailmanpolitiikassa tuuleekin, ihmisten välisiä suhteita voi aina pitää yllä. Ja siitä lopulta kulttuurissa on kyse.

Artikkeli on julkaistu Venlassa 2/2021. Lue näköislehti jäsentunnuksilla:

Venla 2/2021


Eikö yrityksesi ole vielä jäsen? Tutustu jäsenyyteen:

Jäsenyys

Keskustelua aiheesta

Back top top